Lintupaikkoja - Suodenniemi
Koivuniemenjärvi on kirkonkylän pohjoispuolella oleva matala, peltojen ympäröimä polvekkeinen vesistö, jossa kannattaa ehdottomasti pistäytyä ainakin huhti-toukokuussa. Parhaat tarkkailupaikat löytyvät järven koillis- ja pohjoispuolisilta pelloilta, jonne pääsee ajamalla Suodenniemen keskustan ohi ja kääntymällä sen jälkeen Ikaalisten suuntaan. Koska parhaat tarkkailupaikat ovat pelloilla, kannattaa muistaa ettei aiheuta maanomistajille haittaa. Viime keväinä Koivuniemenjärvi on ollut etenkin pirkanmaalaisten lintuharrastajien suosiossa, joten kannattaa aika ajoin vierailla myös PiLY:n havaintopalstalla. Keväisin järvellä on nähty mm. sadoittain joutsenia, useita pikkujoutsenia, hanhia, kahlaajia, kurkia ja petolintuja.
Kunnan länsiosista kannattaa mainita myös Heinijärvi ja Jättijärvi, jotka molemmat ovat matalia ja runsaskasvustoisia lintuvesiä. Ne sijaitsevat Kiikoisten Kuorsumaanjärven koillispuolella. Lintuharrastajan näkövinkkelistä Jätti- ja Heinijärven suurin ongelma on hyvien havaintopaikkojen puute. Molempien järvien lähellä kulkee maantie, mutta siltä ei juuri näe kummallekaan järvelle. Kuuntelupaikkana maantie sitä vastoin on hyvä, joten esimerkiksi yölaulajaretkensä voi suunnata kulkemaan jos ei muuta niin ainakin Jättijärven länsipuolelta.
Sävijärvi kunnan pohjoisosassa näkyy hyvin Ikaalistentieltä. Kortevaltaista ja matalaa Sävijärveä ympäröivät pellot, ja muuttoaikoina järvi on joutsenten ja muiden vesilintujen suosiossa.