Tapahtumakalenteri 2026
Pinnakisat 2025
TAMMIKUU
Huom! tapahtuma siirretty sunnuntaihin, lauantaille ennustetun huonon sään vuoksi! Su 4.1.2026 klo 9.00 Luotojen talvilintulaskenta ja lintukävely (PLY opt.)
Tämänkertainen Luotojen lintukävelymme on opastettu kevätlintulaskenta ja ulottuu siirtolapuutarhaan saakka. Lähtö klo 9.00 Porin Kirjurinluodon asfaltti P-paikalta. Kävelyn pituus on n.3 km, aikaa reitin kulkemiseen kuluu noin 3h. Mukana on PLY:n retkioppaita ja mahdollisuus lainata retken ajaksi kiikareita. Koskapa havainnointi perustuu paljon myös kuunteluun, ethän pue kahisevia ulkoiluvaatteita, muutoin sään mukainen varustus ja jalkineet. Tule reippaalla mielellä mukaan nauttimaan talven luonnosta.
Ke 7.1.2026 klo 18.00 Lintuilta, Luontotalo Arkki, Pohjoispuisto 7, Pori
Esitelmä Timo-Heikki Varis, ”Närhi –kaunis ja salaperäinen”.

1.1. - 7.1.2026 Talvehtivat vesilinnut lasketaan tammikuun alussa – ilmoita havaintosi!
Suomen talvehtivat vesilinnut lasketaan 1.–7.1.2026 osana Euroopan laajuista selvitystä. Vastaavat laskennat on Suomessa tehty vuosina 2016 ja 2020. Laskentojen avulla tutkitaan muun muassa vesilintujen kantojen ja talvilevinneisyyden muutoksia ja tunnistetaan uusia suojelun arvoisia talvehtimisalueita. Laskentoja koordinoivat BirdLife Suomi, Luonnontieteellinen keskusmuseo ja Suomen ympäristökeskus.
Laskenta pähkinänkuoressa:
- Retkeile vesistöjen äärellä 1.–7.1., laske vesilinnut valitsemistasi paikoista ja kirjaa havainnot Tiiraan. Muista ilmoittaa myös nollahavainnot (ei vesilintuja)!
- Ennen laskentaa kannattaa katsoa Tiirasta, missä päin ei ole vielä laskentajaksona retkeilty ja valita retkikohde sen mukaan.
Katso lisätiedot Birdlifen sivuilta, sinne pääset ao kuvaa klikkaamalla
Ti 13.1.2026 klo 17.30 Lintujen määrityskurssi (4 iltaa), Luontotalo Arkki, Pohjoispuisto 7, Pori
Alkuvuodesta 2025 suuren suosion saanut lintujen määrityskurssi saa jatkoa neljällä uudella kurssipäivällä. Kurssi soveltuu aiemman kurssin käyneelle tai vähän edistyneemmälle lintuharrastajalle. Kurssi on kaikille avoin ja maksuton.
Ti 13.1. klo 17.30 alkaen neljänä tiistaina.
Ilmoittautumiset 19.12.2025 mennessä Johannalle 0405199909 tai jinomaa(at)gmail.com.
Kurssin vetäjänä Petteri Mäkelä.
La 17.1.2026 klo 12.00 Kääkkätapaaminen, Ravintola Merimesta, Reposaari
Kääkkätapaaminen on tarkoitettu yli 40-vuotiaille Porin Lintutieteellisen Yhdistyksen jäsenille!
HUOM! Varaathan paikkasi pian, niitä on rajoitetusti!
Jatkamme hyvää totuttua tapaa, eli aluksi blinejä lisukkeiden kera, madekeitto (mateen puuttuessa lohikeitto), kahvit kera kahvileivän tms.
Ennen ruokailua jokainen esittäytyy ja samalla olisi kiva kuulla, mikä on ollut edellisen vuoden sykähdyttävin lintukokemus.
Ennen kahvia ja sitä juodessa, Petteri Mäkelä kertoo lintujen ja tuulivoiman yhteiselosta Tahkoluodossa.
Ruokailu maksaa 30 euroa ja sen voi maksaa paikan päällä käteisellä tai kortilla.
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään la 10.1.2026 , sähköpostilla osoitteeseen jinomaa@gmail.com
Tervetuloa!
HELMIKUU
Ke 4.2.2026 klo 18.00 Lintuilta, "Tervapääskystä ei päivääkään", Luontotalo Arkki

Kevään odotetun äänen "srriir sviir-srriir" – kuulemiseen on vielä aikaa. Tätä ennen saamme
sukeltaa tervapääskyjen elämään helmikuun Lintuillassamme. Satakunnan tervapääskyjen tuntija,
1990- luvun alusta alkaen tervapääskyjä rengastanut Ari Rantamäki kertoo linnusta sanoin ja kuvin.
Tervapääsky on linnustomme kummastus, miltei koko elämänsä ilmassa viettävä lentotaituri.
Ilta on avoin kaikille osoitteessa Pori, Pohjoispuisto 7. Tervetuloa.
Kuvat Ari Ahlfors ja Juha Niemi

La 7.2.2026 klo 9.00 Lintukävely, luotojen alue (PLY opt.)
Lähtö Porin Kirjurinluodon asfaltti P-paikalta. Retken tarkoitus on havainnoida ja tunnistaa lintuja luotojen alueelta. Kävelyn pituus on n.3 km. Aikaa tämän reitin kulkemiseen kuluu noin 3h. Mukana on PLY:n retkioppaita ja mahdollisuus lainata retken ajaksi kiikareita. Sään mukainen varustus ja jalkineet, koska kuunteleminen on tärkeää, vältäthän kahisevia ulkovaatteita. Tule reippaalla mielellä mukaan nauttimaan talven luonnosta.

La 14.2.2026 ja 28.2.2026 klo 10 ja 12 Pönttötalkoot, Kyläsaaren kylätalolla.
PLY järjestää pönttötalkoita seuraavasti:
La 14.2.26 klo 10 ja 12. Ilmoittaudu viim. ke 11.2.
La 28.2.26 klo 10 ja 12. Ilmoittaudu viim. ke 25.2.
Ilmoittaudu Ailalle p. 0408387171, sposti sihteerilintu1@gmail.com
Kuhunkin otetaan 10 hlöä/talkoot. Voit valita kaksi pönttöä: joko sini- tai talitiais pöntön, kun ilmoittaudut, voit jo kertoa, mitä pönttöjä teet. Pönttötarvikkeet paikalla. Tarvitset oman porakoneen tykötarpeineen. Lapsi vain vanhemman mukana.
Talkoot ovat maksuttomia pienine tarjoiluineen.
Paikkana tuttu Kyläsaaren Kylätalo, Mörtintie 7.
Tervetuloa.
MAALISKUU
La 7.3.2026 klo 8.00 Luotojen kevätlintulaskenta ja lintukävely (PLY opt.) Säävaraus!
Tämänkertainen Luotojen lintukävelymme on opastettu kevätlintulaskenta ja ulottuu siirtolapuutarhaan saakka. Lähtö klo 8.00 Porin Kirjurinluodon asfaltti P-paikalta. Kävelyn pituus on n.3 km, aikaa reitin kulkemiseen kuluu noin 3h. Mukana on PLY:n retkioppaita ja mahdollisuus lainata retken ajaksi kiikareita. Koskapa havainnointi perustuu paljon myös kuunteluun, ethän pue kahisevia ulkoiluvaatteita, muutoin sään mukainen varustus ja jalkineet. Tule reippaalla mielellä mukaan nauttimaan talven luonnosta.
Säävaraus, jos ennuste sadetta ja kovaa tuulta – ilmoitamme muutoksesta (sunnuntai 8.3. on varapäivä).
Ti 10.3.2026 klo 18.30 Lintuilta, "Ampuhaukasta maakotkaan", Kyläsaaren Kylätalo
Petolintuharrastaja Matti Suopajärvi kertoilee kuvin ja sanoin Lounais-Lapin vinkkelistä haukoista ja kotkista. Hän kertoo lajeista joita saamme havainnoida täälläkin – kuten vaikka piekana, muuttohaukka, kanahaukka, maakotka. Miltei neljäkymmentä vuotta päiväpetolintujen rengastajana on tuonut Matille valtavan tietomäärän kaikkien meillä pesivien petolintujen elämästä.

Piekanasta (vasen kuva) on havaintoja Tiirassa monelta PLY:n alueen paikkakunnalta, laji pesii Satakunnassa hyvin harvoin, ainoastaan hyvinä myyrävuosina. Maakotkalla (keskikuva) on Satakunnassa pysyvät reviirit. Oikealla Matin ”selfie” maakotkan poikasten kanssa. Kuvat Matti Suopajärvi.
Tervetuloa Kyläsaaren Kylätalolle, Mörtintie 7, Pori.
Tilaisuus on kaikille avoin. Huom paikka ja aika!

Ke 11.3.2026 klo 17.30 Opastus UusiTiiran käyttöön. Verkkotapahtuma
Tule mukaan oppimaan, kuinka tallennat lintuhavaintosi UusiTiiraan. Ohjaajana Aapo Salmela Birdlife Suomesta. Esitystä ei tallenneta, mutta esitysmateriaalin saamme käyttöömme.
1. Rekisteröidy käyttäjäksi "vanhassa" Tiirassa, ellet sitä ole jo aiemmin tehnyt, osoite on https://www.tiira.fi/
2. Jos olet jo aiemmin käyttänyt "vanhaa" Tiiraa niin sinun pitää vaihtaa salasanasi ennenkuin voit käyttää UusiTiiraa. UusiTiira löytyy osoitteesta https://uusi.tiira.fi/ . Yleisimmät vinkit UusiTiiran käyttöön löytyy https://www.birdlife.fi/havainnot/tiira/uusi-ukk/
3. Tutustu ja kokeile käyttöä mahdollisuuksien mukaan jo etukäteen, niin saat opastuksesta enemmän hyötyä ja näkymä on tutumpi, saati et olisi sitä koskaan nähnyt.
4. Tapahtuma toteutetaan Google Meet-tekniikalla. Jos käyttö ei ole sinulle ennalta tuttua, niin tutustu ohjeisiin https://www.birdlife.fi/jarjesto/verkkoviestinta/etakokousohje/ Avaa yhteys ajoissa alla olevasta linkistä, sinut päästetään sisään vasta hieman ennen tapahtuman alkua.
https://meet.google.com/pwz-wbwn-nsm
Miksi merkitä lintuhavainnot Tiiraan? Siksi, että ne ovat muun muassa oman yhdistyksemme PLY:n välittömässä käytössä lintupaikkatietoineen.
Lisätietoja Ailalta puh 040-8387171. Teknisissä ongelmissa auttaa Tapio F. puh 044 710 6235

Ke 18.3.2026 klo 18.00 Kevätvuosikokous ja lintuilta, "Atlas-tuloksia", Luontotalo Arkki
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous jäsenille alk. klo 18.00 . Kokouksen jälkeen kahvitarjoilu. Kaikille avoin lintuilta alkaen klo 19.00
Esitelmä: Neljännen atlaksen tulosten tarkastelua PLYn havainnointialueella Juha Heino.
HUHTIKUU
Ke 8.4.2026 klo 16.00 Perinteinen ulkoilmatapahtuma optiikkaesittelyineen, Porin Toukarilla
Foto Fennican edustajat paikalla esittelemässä ja myymässä kiikareita , kaukoputkia ym tarvikkeita.
PLY:n teltalla tarjolla kahvia ja teetä, tervetuloa!
Tapaamisiin Toukarin parkkipaikalla osoitteessa Jokisatamantie 118.
La 11.4.2026 Hanhiretki, yhdessä Porin kaupungin kanssa (PLY opt.)
Huhtikuun alun linturetki suuntautuu Porin kosteikoille ja merenlahdille sekä Ulvilan ja Nakkilan peltoalueille. Kevään etenemisestä riippuu, suuntautuuko retki pääasiassa Porin lintupaikoille vai lähialueen hanhipelloille. Retkellä tutustutaan levähtäviin muuttolintuihin, peltoalueilta etsitään erityisesti joutsenia ja hanhia. Kävelymatkaa kertyy muutamia kilometrejä. Maastojalkineet, säänmukainen pukeutuminen ja omat eväät mukaan!
Retkelle otetaan max. 50 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Lähtö la 11.4. klo 8.00 yhteiskuljetuksella Luontotalo Arkin edestä (Pohjoispuisto 7).
Ennakkoilmoittautuminen! Ks. ajantasaiset tiedot ja ilmoittautumisohjeet osoitteesta:
https://www.pori.fi/vapaa-aika/liikunta/ulkoilu/luontoretket/
Retken yhteyshenkilö: Kimmo Nuotio, p. 040 125 2855.
Su 12.4.2026 klo 7.00 Lintukävely, luotojen alue (PLY opt.)
Lähtö Porin Kirjurinluodon asfaltti P-paikalta. Retken tarkoitus on havainnoida lintuja luotojen alueelta. Kävelyn pituus on n.3 km. Aikaa tämän reitin kulkemiseen kuluu noin 3h. Mukana on PLY:n retkioppaita ja mahdollisuus lainata retken ajaksi kiikari optiikkaa. Sään mukainen varustus ja jalkineet. Tule reippaalla mielellä mukaan nauttimaan alkukevään luonnosta.

La 18.4.2026 Lintulauantai - tapahtumapäivä Luontotalo Arkin pihassa ja sisällä
Tapahtumapäivä Luontotalo Arkin pihassa ja maksuton pääsy Arkin näyttelyihin klo 11-17. Arkin pihasta lähtee klo 7 opastettu Korttelimme linnut -kävely. Katso tapahtuman tiedot osoitteesta https://tapahtumat.pori.fi/tapahtuma/arkkiEDGzKxpkz3/

La 25.4.2026 Säpin jäsenretki, lähdöt klo 6.00 ja 7.00 Huom! osallistumismaksu (PLY opt.)
Huom! RETKI SÄPPIIN PERUTTU HUONON SÄÄN VUOKSI ! Huom!
Aurinko nousee tuolloin jo anivarhain, joten lähtöajatkin ovat jo klo 06 ja 07 , paluuajat klo 17 ja 18. Huom! klo 06 lähtö on jo täynnä! Merimatkan koet avonaisella kalastajaveneellä. Lähtö Salokankaan satamasta, Salokankaantie 36, Pori jossa on myös parkkipaikka. Mukaan mahtuu 10 hlöä/venekuljetus. Käteismaksun 10 €/hlö perimme paikalla. Kävelemme ja havainnoimme lintuja noin 4 tunnin verran rannoilla ja metsässä, loppuaika vapaata. Kävelymaasto vaihtelee kallioista soraikkoihin ja kosteisiin rantaniittyihin ja metsään. Voi olla paikoin liukastakin. Ylle säänmukaiset vaatteet, tukevat jalkineet (tennareilla ei pärjää), ota mukaasi eväät ja juotavaa, saaressa ei ole juomakelpoista vettä. Kukin kantaa omat optiikkansa. Majakkapihassa on grillikatos ja ekovessat. Mahdollisuus käydä tutustumassa majakkaan, radiohuoneeseen sekä Lintuasemaan.
Huom! RETKI SÄPPIIN PERUTTU HUONON SÄÄN VUOKSI ! Huom!
Lisätietoja ja ilmoittautumiset Ailalle p. 040-8387171 tai sihteerilintu1@gmail.com
To 30.4. - Su 3.5.2026 Nuorten lintuasemaleiri Säpissä 11-15 vuotiaille (PLY opt.)

kuva "Säpin näkymiä", Tapio Fagerroos
TOIVOTTU – KYSYTTY
PLY:n NUORTEN LINTUASEMALEIRI TO 30.4. - SU 3.5.2026 SÄPIN SAARESSA
Olet nuori, 11–15-vuotias, kiinnostunut linnuista. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden tutustua Säpin
lintuasemaan ja sen toimintaan, opettelemaan lintulajeja, kirjaamaan havainnot, pääset
seuraamaan lintujen rengastamista, heräämään aikaisin aamuvakioille, asumaan kimpassa
asemalla. Ja tutustumaan muihin nuoriin harrastajiin ja verkostoitumaan. Alaikäisenä tarvitset
vanhempiesi luvan.
Matkaamme Porin Kuuminaisten kärjestä Salokankaan avoimella kalastusveneellä Säpin saareen
noin 20–30 minuuttia kestävän matkaan, säiden sanellessa tahdin. Matka kotoa Salokankaan
satamaan ja takaisin sinun tulee järjestää itse.
PLY sponsoroi venematkan meno-paluu, asemamaksun, aamupalan, lounaan, päivällisen sekä
iltapalan. Iltapäivän välipala tulee olla itseltä, koska voimme olla silloin maastossa. Kurinalaisesti
aamuisin heräämme varhain – kuten linnutkin. Oma optiikka mukaan, jos on. Otamme PLY:n
kiikarit ja kaukoputket mukaan. Peseytymään pääset puulämmitteisessä saunassa.
Ilmoittautua voit pitkin talvea aina helmikuun loppuun saakka. Voimme ottaa
leirille 9 nuorta. Leiri on päihteetön.
Huom! Leiri on täynnä, vielä voit ilmoittautua varasijalle.
Leirin ohjaajina toimivat PLY:stä Ari Rantamäki ja Aila Tarvainen. Soittele Ailalle tai
lähetä viestiä p. 040-8387171 tai ailiza50@gmail.com . Lähtijöiden kanssa perustamme
whatsapp- ryhmän lisätiedottamista varten. Voit tutustua Säpin lintuasemaan PLY:n verkkosivuilla.
Lintupaikka Säppi nettisivuillamme "Lintupaikkoja-Luvia" tai suoraan tästä linkistä https://www.satakunnanlinnut.fi/lintupaikkoja-luvia/
TOUKOKUU
La 9.5.2026 Tornien taisto (PLY opt.)
BirdLife Suomen järjestämän Tornien taiston PLY:n yhdistystorneina toimivat (PLY1) Toukari sekä (PLY2) Sannannokan tornit. Tervetuloa ihmettelemään kevään lintuja kanssamme!
Lyhyt opastus lintujen maailmaan klo 10 -> , Toukarin tornille kokoontuminen pysäköintialueella (Jokisatamantie 118, Pori).
Lyhyt opastus Sannannokan tornilla klo 10 -> , jonne kokoontuminen.
Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa!
Em tornien tiedot löydät ao linkeistä:
https://www.satakunnanlinnut.fi/lintupaikkoja/lintupaikkoja-toukari/
https://www.satakunnanlinnut.fi/lintupaikkoja-yyterin-lietteet/ Huom! sivuilla opastus edeltävälle, Lietteiden tornille, jatka eteenpäin pitkospuita ja lankonkia n 500m Sannanokan tornille.

La 9.5.2026 klo 6.00 Luotojen lintukävely (PLY opt.)
Lähtö Porin Kirjurinluodon asfaltti P-paikalta. Retken tarkoitus on laskea luotojen alueelta lintuja. Kävelyn pituus on n.3 km, aikaa reitin kulkemiseen kuluu noin 3h. Mukana on PLY:n retkioppaita ja mahdollisuus lainata retken ajaksi kiikareita. Sään mukainen varustus ja jalkineet. Tule reippaalla mielellä mukaan nauttimaan kevään luonnosta.
La 16.5.2026 klo 6.00 Porin Ladun ja PLY:n lintu- ja luontoretki, Enäjärven luontopolku (PLY opt.)
Porin Latu järjestää lintu- ja luontoretken lauantaina 16.5.2026 Enäjärven luontopolulla. Lähtö aamulla kimppakyydein klo 6.00 Tikkulan ABC:n parkkipaikalta. Kokoontuminen klo 6.15 osoitteessa Enäjärventie 41, Pori.
Porin lintutieteellisestä yhdistyksestä on mukana kolme henkilöä, joilla on tietämystä linnuista, kasveista ja Enäjärvestä. Paikalle tuodaan myös kaukoputkia ja kiikareita.
Kävellään metsäpolkua ja pitkoksia, joita juuri hienosti uudistettiin, osa reitistä on soratietä.
Kuunnellaan ja katsellaan lintuja, kasveja, luontoa. Säänmukainen vaatetus, Vapun aikaan reitti oli kuiva. Ota mukaasi omat eväät ja juotavat. Kävelyä on noin 4km, kesto n 3 - 4 tuntia.
Tervetuloa, retki on kaikille avoin!
Lisätiedot, Leena Liljeroos puh 0445314882
Enäjärventie 41, Pori. Linkki Google Mapsiin https://maps.app.goo.gl/Dyx1xk19aRR5bRsy8

Ke 20.5.2026 klo 18.00 Vesilintulaskentaopastus Tekun lammilla ja Viikinäisten altailla (PLY opt.)
Huom! paikka vaihtui, syynä se että Musan lammikoiden naurulokkiyhdyskunta muuttanut pois.
Tule mukaan opettelemaan VESILINTULASKENTAA Tekun lammille ja Viikinäisten altaille ke 20.5.2026 klo 18. Kokoonnumme Tekniikantie 3, Porissa. Teemme ensin laskennan lähinnä olevilla Tekun lammilla, sitten siirrymme kävellen metsän läpi Viikinäisten altaille, kävelymatka sinne n 700m.
Minimiosaamistaso: tunnistat vesistöjemme keväiset vesilintuparit. Opastuksen jälkeen osaat pistelaskennan, tulosten kirjaamisen, tulkinnan ja tallennuksen (maastossa paperiversio). Omat kiikarit ja muistiinpanovälineet mukaan. Maastoon sopiva vaatetus. Vesilintulaskenta syventää linturetkeilyäsi.
Opastajina Ari Rantamäki ja Aila Tarvainen PLY:stä. Lisätietoja Ailalta p. 040-8387171.
Tutustu ennakkoon vesilintulaskentaan seuraavissa linkeissä: https://tietopankki.luomus.fi/linnustonseurannat/lintulaskennat-ja-seurannat/vesilintulaskenta/ ja https://laji.fi
Google Maps linkki kokoontumispaikalle Tekun lammikoiden kohdalle https://maps.app.goo.gl/22LDt8zyXK2kKb8RA

Ylläolevassa opaskartassa 1. on kokoontumispaikka Tekun lampien välissä ja 2. Viikinäisten altaat, niiden välinen punainen viiva kuvaa kävellen tehtävää siirtymäreittiä.
Tapahtuma peruuntui! Polkupyöräretki luontokohteisiin ja lintupaikoille. Tapahtuma peruuntui!
KESÄKUU

La 6.6.2026 klo 21.00 Yölaulajaretki Hannes Tiiran reitillä, Porin Toukarilla (PLY opt.)
Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, kesto 2-3 tuntia. Säävaraus!
Yle Areenasta voit kuunnella Minna Pyykön tekemän hienon haastattelun Hannes Tiirasta (1955-2019), tallenne on vuodelta 2012, kesto n 25 min.
"Lintuharrastaja Hannes Tiira viettää touko- kesäkuun yöt ulkona kuunnellen ja laskien Porin yölaulajia. Minna Pyykkö kävi Hannes Tiiran kanssa kuuntelemassa yön ääniä, ja puhelemassa siitä, minkälaista on harrastaa lintuja sokeana- äänten perusteella. Ohjelmassa selviää, mikä on Hannes Tiiran suosikkilaulaja, ja minkä linnun ääni muistuttaa sitä, kun paloruiskusta syöksyy vettä kovalla paineella..."
Linkki em haastatteluun https://areena.yle.fi/1-1526491
Tapaamisiin Toukarin parkkipaikalla, osoitteessa Jokisatamantie 118. Tervetuloa!
Google Maps linkki parkkipaikalle https://maps.app.goo.gl/bz6PDWxvXr9GcaAF7
HEINÄKUU

La 25.7. - su 26.7.2026 Perinteiset Säpin kesäpäivät ja niittotalkoot!
Lähtö Salokankaalta (Salokankaantie 52, Pori) on la 25.7. klo 8.00 ja paluu su klo n. 14.00.
Ohjelmassa on majakkapihan niittoa ja linturetkeilyä. Huomaathan, että osallistumalla kesäpäiviin, vahvistat myös osallistumisen niittotalkoisiin!
Yhdistys tarjoaa venekyydit, lauantain talkookahvit, päivällisen ja iltapalaa sekä sunnuntain aamiaisen ja lounaan.
Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset: nuotio.kimmo(at)gmail.com tai 0401252855.
Tervetuloa!
Google Maps linkki lähtö/pysäköintipaikalle https://maps.app.goo.gl/EqrE5T4QKLGFhAiy9
ELOKUU

La 8.8.2026 klo 6.00 Lintukävely Enäjärven ympäri (PLY opt.)
Lintukävelyllämme suuntaamme Enäjärvelle. Tapaamme lintulavalla la 8.8.26 klo 06. Autoille on paikkoja rajallisesti – suosi siis kimppakyytejä taikka polkupyörää. Autoja saa parkkiin Purolantielle ja Enäjärventielle radan kahta puolen (kts kartta). Kävelyä pitkoksilla, poluilla, hiekkatiellä kertyy nelisen kilometriä - paikoin voi olla märkääkin. PLY:n retkikummeja oppaina, myös PLY:n optiikkaa lainattavissa. Retki on maksuton ja kaikille avoin. Tervetuloa aistimaan yhdessä varhaisaamun tunnelmaa. Säävaraus.
Lisätietoja Ailalta p. 040 838 7171
Google Maps linkki parkkipaikalle, osoite Enäjärventie 41, Pori https://maps.app.goo.gl/RCf894brGdQRxYcn6

Su 16.8.2026 klo 11 Luontoretki Porin Hanhiluotoon
Tervetuloa PLYn luontoretkelle Porin Hanhiluotoon su 16.8. klo 11–14
Tällä kertaa ensisijaisena mielenkiinnon kohteenamme ovatkin kasvit ja hyönteiset - aasinsilta pyhän kolminaisuuden: kasvien, hyönteisten ja lintujen vuorovaikutussuhteisiin.
Tutustumme Luotojen kasvimaailmaan, niin alkuperäislajeihin, tulokkaisiin, karkulaisiin sekä istutettuihin kasveihin. Kokoonnumme klo 11.00 Kirjurinluodon asfalttiparkkipaikalla, kohta sillan jälkeen oikealla. Kävelymatkaa kertyy kolmisen kilometriä. Suuntaamme Polsanluodon tulvaniitylle ja lehtometsään. Sieltä jatkamme kohti Liljanluotoa, mistä palaamme Hanhiluodon Vihertietokeskuksen mallipuutarhalle.
Ota mukaan kiikarit ja tarkenna ne lyhimmälle etäisyydelle. On myös erityisiä pieniä perhoskiikareita, jotka tarkentavat alle metrin päähän. Kamera on myös hyvä apuväline perhosten määritykseen. Päiväperhosten määritykseen löytyy mainioita, kotimaisia pienikokoisia maasto-oppaita.
Toivomme aurinkoista perhossäätä. Säänmukainen pukeutuminen, lenkkitossuilla pärjää.
Muista juomapullo. Retki on maksuton ja avoin kaikille.
Oppaina Elina Mäntylä, Janne Lampolahti (puh. 045 270 7400) ja Aila Tarvainen (puh. 040 83871719).
SYYSKUU

Pe 4.9.2026 ,lähtö klo 17.30 , paluu n 22.30 . Kurkiretki Puurijärvelle, yhteistyössä Porin kaupungin ja Jokilaakson ympäristöyhdistyksen kanssa (PLY opt.)
Tuhannet kurjet levähtävät syksyisin Puurijärven ja Isonsuon kansallispuistossa ennen lähtöään etelään. Päivällä kurjet hajaantuvat pelloille ruokailemaan, mutta auringon laskiessa ne kerääntyvät Puurijärvelle yöpymään. Luonnonnäytelmää voi seurata Kärjenkallion lintutornissa ja lintulavalla oppaiden johdolla. Mukaan lämpimät vaatteet, omat eväät ja taskulamppu paluumatkaa varten tornilta bussille. Retki järjestetään yhteistyössä Porin Lintutieteellisen Yhdistyksen ja Jokilaakson ympäristöyhdistyksen kanssa.
Retkelle otetaan max. 50 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä.
Lähtö pe 4.9. yhteiskuljetuksella Luontotalo Arkin edestä. Osoite Pohjoispuisto 7, Pori, klo 17.30.
Auto pysähtyy tarvittaessa Friitalan tienhaarassa (Yhdystien ja 2-tien risteyksen pysäkki) n. klo 17.40, Nakkilan th-pysäkillä n. klo 17.50, Neste Harjavallan pihassa (Liikuntatie 1) n. klo 18.00, Hotelli Hiittenharjulla n. klo 18.05 ja Kokemäen keskustassa Teljänportin pysäkillä n. 18.15 (kiertoliittymästä Kauvatsalle päin ensimmäinen pysäkki).
Olethan ajoissa paikalla! Paluumatka samoin pysäkein. Ennakkoilmoittautuminen!
Retken yhteyshenkilö: Aila Tarvainen, p. 040 838 7171
Ilmoittautuminen Porin kaupungin sivuilla, alkaen pe 28.8.2026. klo 9.00 - päättyen ti 1.9. klo 15.00 .
Alla linkki lomakkeelle:
https://www.lyyti.in/Pe_49_Kurkiretki_Kauvatsan_Puurijrvelle_1730n2230_4932
La 5.9.2026 klo 7.00 Lintukävely, luotojen alue (PLY opt.)
Lähtö Porin Kirjurinluodon asfaltti P-paikalta. Kävelyn pituus on n.3 km, aikaa reitin kulkemiseen kuluu noin 3h. Mukana on PLY:n retkioppaita ja mahdollisuus lainata retken ajaksi kiikareita. Koskapa havainnointi perustuu paljon myös kuunteluun, ethän pue kahisevia ulkoiluvaatteita, muutoin sään mukainen varustus ja jalkineet.
Tule reippaalla mielellä mukaamme nauttimaan loppukesän luonnosta.

Ke 9.9.2026 klo 18.00 Lintuilta, Luontotalo Arkki
Millaista oli lintuharrastus 1800-luvun alkupuolen Helsingissä? Magnus von Wright (1805-1868) oli lintumaalareina muistetun veljessarjan vanhin. Lintumaalarin uransa ohella hän oli myös kartanpiirtäjä, yliopiston konservaattori, piirustuksenopettaja ja ensimmäinen helsinkiläinen lintuharrastaja, jonka harrastuksesta on säilynyt tietoja jälkipolville.
Magnuksen linturetket Helsingin Vanhankaupunginlahdelle olivat kovin erilaisia kuin 2000-luvun lintuharrastajien sinne tekemät. Niiden pohjalla oli silti sama polttava kiinnostus luontoon ja lintuihin, joka saa tämän vuosituhannen lintuharrastajan ripustamaan kiikarit kaulaan ja lähtemään retkelle.
Von Wrightin elämäkerran ohella teoksessa syvennytään moniin 1800-luvun lintuhavaintoihin, kuten Suomen ensimmäiseen amerikansirriin, arvoituksellisiin vanhoihin punakottaraishavaintoihin ja monen merikotkalajin mysteeriin. Kirja esittelee Helsingin ympäristöhistoriaa ajalta, jolloin luonto koettiin aivan toisenlaisena osana pääkaupunkia kuin nykyisin.
Jukka Hintikka (s. 1980) on itähelsinkiläinen lintuharrastaja ja viestinnän asiantuntija. Ensimmäiset lintuhavaintonsa hän merkitsi muistiin kuusivuotiaana. Hintikka on jäsenenä BirdLife Suomen nimistötoimikunnassa, jonka tehtävänä on päivittää ja ylläpitää maailman lintulajien suomenkielisiä nimiä. Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen Tringan puheenjohtajana hän toimi vuosina 2016-2020.
Tervetuloa Luontotalo Arkkiin, osoite Pohjoispuisto 7, Pori
La 19.9. Säpin jäsenretki, lähdöt klo 7.00 ja 8.00 Huom! Osallistumismaksu (PLY opt.)
PLY:n jäsenille linturetki Säppiin la 19.9.26. Kaksi lähtöä: klo 07 ja 08. Ja kaksi paluuta klo 17 ja 18.
Kävelyä rannoilla ja metsissä osin kivikossa. Maastovarustus sen mukaan. Omat eväät mukaan. Oma optiikka mukaan. Myös PLY:n optiikka lainattavissa.
Kyyti Kala-Tommin avonaisella kalastusveneellä (Salokankaantie 54, Pori). Tuulen ja sateen pitävää vaatetta ylle ja alle.
Hinta 10€/hlö. Säävaraus. Ilmoittautumiset Ailalle p. 0408387171 tekstiviestinä, ilmoita kumpi lähtö. Mukaan mahtuu 10 hlöä/ venekunta. Muodostetaan whatsapp- ryhmät ilmoittautuneista lisäinfoa varten.
Tervetuloa jäsenet!
Su 27.9.2026 klo 9.00 - 13.00 Porin päivä -tapahtuma Toukarin lintutornilla (PLY opt.)
Rento ulkoilutapahtuma Toukarin lintutornilla ja sen läheisyydessä. Havainnoidaan alueen linnustoa ja kirjataan havainnot ylös. Tilaisuudessa on mahdollista kysellä linnuista ja lintuharrastuksesta PLY:n jäsenistön avustuksella. Tapahtumassa pääsee myös seuraamaan lintujen rengastusta, jos sää sallii.
Pukeudu sään mukaisesti, tornilla on usein viileää.
Tilaisuus on kaikille avoin! Tervetuloa!
Toukarin lintutorni, osoite Jokisatamantie 200, Pori
Toukari lintupaikkana sekä tarkka kartta:
https://www.satakunnanlinnut.fi/lintupaikkoja/lintupaikkoja-toukari/
LOKAKUU
La 3.10.2026 klo 8.00 Luotojen lintukävely, osana EuroBirdwatch- tapahtumaa (PLY opt.)
Lähtö Porin Kirjurinluodon asfaltti P-paikalta. Kävelyn pituus on n.3 km, aikaa reitin kulkemiseen kuluu noin 3h. Mukana on PLY:n retkioppaita ja mahdollisuus lainata retken ajaksi kiikareita. Koskapa havainnointi perustuu paljon myös kuunteluun, ethän pue kahisevia ulkoiluvaatteita, muutoin sään mukainen varustus ja jalkineet. Tule reippaalla mielellä mukaan nauttimaan syksyisestä luonnosta.
Lisätietoa EuroBirdwatch:sta
https://www.birdlife.fi/tapahtumat/ebw/

Ke 7.10.2026 klo 18.00 Lintuilta, Esa Hohtola, Luontotalo Arkki
Eläintieteen emeritus professori, lintuharrastaja Esa Hohtola ”Citius, altius, fortius: lintujen suorituskyvyn fysiologinen perusta.”
Miten lintujen lento ja hapensaanti on mahdollista kilometrien korkeudessa? Mihin perustuu lintujen kestävyys, kun ne ylittävät valtameriä pysähtymättä? Miten linnut selviävät kovimmissakin talvipakkasissa, kun ravintoa on niukasti.
La 31.10.2026 Pyhäjärviralli
Pyhäjärviralli on Turun Lintutieteellisen Yhdistyksen (TLY), Porin Lintutieteellisen Yhdistyksen (PLY)
ja Pyhäjärven Suojeluyhdistys ry:n yhdessä järjestämä lintukisa.
Rallissa on tarkoitus havaita mahdollisimman monta lintulajia kisan aikana (klo. 7.00-18.00)
Alueena on Säkylän, Euran ja Pöytyän (ent. Yläne) kuntien alueella oleva Pyhäjärvi , rajoinaan järveä kiertävät asfalttitiet. Rajoja pitkin kierrettynä järven ympäriajosta kertyy kilometrejä noin 80, lisäksi kaikki muu ajelu. Järveä ei tietenkään ole pakko kiertää ympäri.
Kaikki tieltä nähdyt ja tien järven puolelta havaitut linnut hyväksytään. Veneiden käyttö rallissa on kielletty. Joukkueen koko on 2-5 henkeä. ....
Lisätietoa rallin sivuilta löydät osoitteesta https://www.pyhajarviralli.info/
Ajankohta tarkentuu. Opastettu talvilintulaskenta- retki, "miten, miksi, raportointi"
Tarkemmat tiedot lähempänä ajankohtaa.
MARRASKUU
La 7.11.2026 klo 8.00 Lintukävely ja talvilintulaskentainfo, Luotojen alue (PLY opt.)
Tervetuloa mukaan opastetulle PLYn laskentakävelylle. Lintulajien ja määrien lisäksi kirjaamme myös sääoloja ja muitakin laskentatulokseen vaikuttavia tekijöitä. Haluamme innostaa ja kannustaa perustamaan oman laskentareitin.
Lähdemme Kirjurin asfalttiparkkipaikalta kohta sillan jälkeen oikealta – katsellen ja kuunnellen. Kävelemme ainakin kolme tuntia ja kolme kilometriä. Säänmukainen vaatetus ja jalkineet - vältä kahisevia vaatteita. Talvilaskennoissa toteutamme kansalaistiedettä! Tervetuloa mukaan!

Ke 11.11.2026 Syysvuosikokous ja lintuilta, Luontotalo Arkki . Kokous, vain jäsenille klo 18.00 , välikahvitus. Kaikille avoin esitys, Teemu Honkanen, alk klo 19.00
Petolintuornitologi ja - rengastaja Teemu Honkanen ” Ennätykset paukkuvat - onko merikotkia jo liikaa?”. Koko Suomen, mutta etenkin lounaisen Suomen merikotkakanta on jatkanut huimaa kasvuaan eikä huippu näytä taittuvan. Uusia pesiä ja poikasia löytyy vuosi vuodelta yhä enemmän, mutta onko se oikeasti todellista vai onko inventointiteho vain parantunut? Mitä saaristossa oikein tapahtuu? Kuulemme Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan merikotkatyöryhmien toiminnasta ja vuosittaisista inventoinneista, uudenlaisista ja erikoisista pesäpaikoista sekä arviota myös tulevaisuuden näkymistä.
JOULUKUU
Ke 2.12.2026 klo 18.00 Lintuilta, Luontotalo Arkki
Tarkemmat tiedot lähempänä tapahtuman ajankohtaa.
La 5.12.2026 Perinteinen Porin talviralli
Porin talviralli on kisailtu vuodesta 1984 alkaen, aina joulukuun ensimmäinen lauantai. Eri lajeja kaikkina vuosina on havaittu 156. Paras tulos 64 lajia on vuodelta 2008...
Talvirallista lisää, mm. säännöt kokonaisuudessaan: https://www.satakunnanlinnut.fi/porin-talviralli/
Su 6.12.2026 klo 10.00 Lintukävely, luotojen alue (PLY opt.)
Lähtö Porin Kirjurinluodon asfaltti P-paikalta. Kävelyn pituus on n.3 km, aikaa reitin kulkemiseen kuluu noin 3h. Mukana on PLY:n retkioppaita ja mahdollisuus lainata retken ajaksi kiikareita. Koskapa havainnointi perustuu paljon myös kuunteluun, ethän pue kahisevia ulkoiluvaatteita, muutoin sään mukainen varustus ja jalkineet. Tule reippaalla mielellä mukaan nauttimaan talven luonnosta.
* tapahtumien perässä oleva (PLY opt.) tarkoittaa että tapahtumassa on yhdistyksen kiikareita/kaukoputki(a) käytettävissä
