Lintupaikkoja - Sastamala

KUORSUMAANJÄRVI

Pori-Tampere -tieltä (11)  käännytään pohjoiseen Pohjanmaantielle (44), ja siitä edelleen oikealle Kakkurilammintielle. Tien varrella on pysäköintipaikka, josta on noin 300 metrin kävelymatka polkua ja pitkospuita pitkin järven pohjoispäässä sijaitsevalle lintutornille.

Järven etelä-ja pohjoispäät ovat voimakkaasti rehevöityneitä, mutta myös avointa vettä on laajalti. Järvellä on nähtävää varhaisesta keväästä myöhään syksyyn. Muuttoaikaan järvellä pysähtyy mm. paljon joutsenia ja vesilintuja. Lajisto on tuolloin monipuolinen, ja paikalla voi nähdä vaikkapa uiveloita tai mustalintuja.

Runsaimmat pesivät vesilintulajit ovat nokikana, härkälintu ja telkkä. Arvokkaaseen pesimälajistoon kuuluvat myös joutsen, lapasorsa, jouhisorsa, punasotka, pikkulokki, kurki, kaulushaikara ja ruskosuohaukka. Naurulokki on taantunut. Järvellä kannattaa käydä myös yölaulajaretkellä.