Ensimmäinen merikotkanäyttely toteutettiin Sataman museon uusiin tiloihin Porissa.

Kuvassa Hannu Hautala tutkii lopputulosta.

 

Seppo merikotkan siivellä

Viisikymmentä vuotta sitten merikotkalla kuten monella muullakin petolintulajilla meni huonosti.
Kaikkiruokainen suuri lintu kärsi jo 50 – luvulta alkaen ympäristömyrkyistä, joita laskettiin tuolloin
surutta luontoon, Itämereenkin. Merikotkan lisääntyminen heikkeni, kun munien kuoret eivät
kestäneet ja lintuihin kertyi jopa tappavia määriä myrkkyjä. Ylväs lintu oli merellä enää harvinainen
näky.
Tilanne ei jäänyt aktiivisilta lintuharrastajilta huomaamatta. Porilainen luontokuvaaja ja
lintuharrastaja Seppo Keränen oli yksi ensimmäisiä ruokintapaikkoja ylläpitäneistä. Vuonna 1972
oli Merikarvian Ourissa pookin takana haaska, jossa kotkakin vieraili. Tästä se lähti.
Loppuvuodesta -72 perustettiin WWF:n merikotkatyöryhmä ja toiminta sai siivet alleen.
Merikotkaruokintojen huippu saavutettiin 70 luvun lopulla ja toiminta tässä mittakaavassa jatkuin
aina 80–90 – lukujen taitteeseen saakka. 2000 – luvulle tultaessa merikotkien määrä oli lajin
kannalta turvallisissa rajoissa, ja ympäristömyrkyt vähenivät luonnossa. Ruokinta lopetettiin ja
työryhmä keskittyi lintujen rengastukseen ja suojelutoimiin.
Keräsen kuvien myötä merikotkasta tuli kaikille tuttu hahmo. Jo vuonna – 74 hän toimitti
ensimmäisiä otoksiaan WWF:n pääkonttoriin Sveitsiin. Kuvia oli esillä suojelua edistävissä
julkaisuissa ja kotkan puolesta oltiin laajasti huolissaan. Ensimmäisen Ouran ruokinnan aikana
saattoi joskus nähdä vilauksen merikotkasta, mutta kuvaaminen oli vielä haave.
Sepolle oli alusta saakka tärkeää tuoda kuvat osaksi suojelutyötä. Merikotkatyöryhmässä
toimimisen aikana syntynyt materiaali on ilman korvausta WWF:n käytössä. Ensimmäinen
valokuvanäyttely merikotkasta kiersi Suomessa jo 1977, ja lukuisia lehtijuttuja sekä muuta mediaa
kiinnostanutta kuvamateriaalia syntyi. Merikotka oli yksi luonnonsuojelun symboleista, ja Seppo
Keräsestä tuli yhtä nopeasti tunnettu uhanalaisen linnun kuvaaja ja suojelija.
Merikotka on nyt palannut. Keräsen kotiseudulla se jo pesii, ja lintuja näkee kevättalvisella meren
jäällä useita yhtä aikaa kalastajien avannoilla kaloja syömässä. Kuvien avulla on merelliseen
maisemaan aina kuulunut lintu saanut arvonsa takaisin, ja suojelutyö tunnusmerkkinsä. Kuvilla ja
kuvaajan työllä on voi joskus olla ratkaiseva merkitys. Keräsen työ merikotkan suojelemiseksi
jatkuu edelleen.
Seuraava kuvasarja on näyte viisikymmenvuotisesta työstä, ja tämän Seppo esitti yhdistyksen
juhlaseminaarissa 2019.

https://www.satakunnanlinnut.fi/data/uploads/pdf/aarkisto_keranen/seppo-keraenen_ply_kuvasarja.pdf