Lintupaikkoja - Toukari


Näytä suurempi kartta

Sijainti

Alue sijaitsee Porin luoteispuolella Kokemäenjoen pohjoisrannalla, jonne pääsee kääntymällä 8-tieltä Luotsinmäen suuntaan Jokisatamantielle ja jatkamalla jätevesipuhdistamon ohitse. Vasemmalla on luontolavan parkkipaikka, josta pääsee hiekkatietä ja polkua pitkin läheiselle luontolavalle. Paikalle pääsee myös Pormestarinluodon suunnasta Jokisatamantietä.

Paikan kuvaus

Toukarin peltoalue on alkukeväästä suosittu hanhien, joutsenten, kyyhkyjen ja muiden peltolintujen levähdys- ja tankkauspaikka. Avoin maisema antaa hyvät mahdollisuudet myös petolintumuuton seurantaan. Kevään muuttolajeja ovat erityisesti hanhet. Valtalajina on metsähanhi, mutta myös muita hanhilajeja on usein paikalla. Lyhytnokkahanhi on lähes vuotuinen vieras. Muita keväisten peltojen antimista nauttivia lajeja ovat sepel- ja uuttukyyhkyt, laulujoutsenet, kurjet, töyhtöhyypät, varislinnut ja lokit sekä useat pikkulinnut, kuten hempot, keltasirkut, pulmuset, kiurut jne. Pikkulintuparvien perässä syöksähtelee usein ampuhaukka, ja muuttohaukkoja nähdään silloin tällöin. Pelloilla pesivät mm. kiurut, töyhtöhyypät, niittykirviset, kivitaskut sekä tuulihaukka kuuluvat alueen tyyppilajistoon.

Peltojen ja joen välissä sijaitseva entinen Luotsinmäen kaatopaikka ja jokivarsi ovat monen yölaulajan pesimäympäristö. Touko-kesäkuun vaihteessa alueen yölaulajien runsaus on ainutlaatuinen. Kesäkuun alkupäivien yölaulajaretkellä satakielten konsertti on huumaava. Yön ääniin kuuluvat myös pensas- ja viitasirkkalintujen sirinä, luhta- ja viitakerttusten säkeet sekä ruisrääkkien rytmikäs ääntely.