Lintupaikkoja - Kaarluodon torni


 

Sijainti

Ajetaan Porista Mäntyluodontietä ja käännytään vasemmalle Paarnoorintielle Preiviikin suuntaan. Ajetaan kaksi kilometriä lintutorniviitalle, josta käännytään oikealle Kaarluodontielle. Edetään tietä 500 metriä infotaululla varustetulle paikoitusalueelle, jonka vierestä pitkoksia pitkin pohjoiseen lintutornille noin 400 metrin päähän. Parkkipaikalta kävellen puomin ohi jatkettaessa pääsee Kaarluodon venevalkamaan ja etelään lähteviä pitkoksia pitkin havaintolavalle.

Paikan kuvaus

Kaarluodon torni on suosittu muutonseurantapaikka. Edustan vesialueet ja matalat lieterannat vetävät puoleensa etenkin kevään muuttajia. Matala merenlahti on tärkeä vesilintujen pesimäalue. Tornista pääsee erinomaisesti seuraamaan muuttoa, sillä monien lintujen muuttoreitit kulkevat Kaarluodon yli.

Lajistoon kuuluvat joutsenet, hanhet ja etenkin eri sorsalintulajit muodostavat parhaina muuttoaikoina keväisin ja syksyisin monituhantisen massan. Lieterannat houkuttelevat kahlaajia, ja varsinkin viklot ja suokukko esiintyvät runsaina.

Isojen lintujen muuton seurantaan Kaarluoto on Porin parhaita paikkoja. Syksyllä torni on usein myös pikkulintuvirtojen varrella. Hyvänä aamuna voi laskea vaikkapa kymmeniä tuhansia peippoja.

Kaarluodon edustan ruovikon lajeihin kuuluu mm. viiksitimali ja luhtakana. Timaleita löytää varsinkin talviaikaan useimmiten venevalkaman puolelta. Venevalkama ja ruovikkolava ovat myös hyviä yölaulapaikkoja, joista on kuultu mm. ruokosirkkalintu, rastaskerttunen ja liejukana. Ruovikkolavalle johtavien pitkoksien ympäristö kerää alkusyksystä hyvin hyönteissyöjälintuja, pitkoksilla näkee paljon korentoja ja sisiliskoja.

Kaarluodossa on tavattu lukuisia harvinaisuuksia, kuten silkkihaikara ja amerikantavi.